One-legged Hooker

Yli viikko ilman kiipeilyä oli taas liikaa. Moisseenvaaraan oli mahdollisuus lähteä Heikin kanssa, vaikkakin säätiedot lupaili kosteampaa keliä. Mutta kyty kivelle oli, joten pakkohan se oli lähteä. Ja olihan sentään viimeinen lomapäivä! Kuuman ja hikisen lähestymisen jälkeen kerkesin lähettään Pate ja Kissa reitin. Olin yläköysitellyt linjaa viime kesänä, siis ennen pultteja. Ja nythän noita pultteja on. Eikä ole liian isoja välejä, sen voi luvata. Eli hyvä linja aloittelevalle liidaajalle (kuten minä!). Ja eipä ollut yllätys, että vettehän se rupesi satamaan kun Heikki kerkesi pari pulttiväliä kiivetä. Eikun alas. Sateen loputtua kävin jatkoni, kiipeämällä jatkoista vetäen.

Koska oma projektini on katon alla, siirryttiin sinne. Alku oli hieman märkä, mutta sen verran helppoa että kyllä sen uskaltaa kiivetä. Ja eikun taas kiilaa ja pari camua halkeamaan, ja oltiin katon alla. Siitä poikkaria ja eiköhän se ollut siinä. Vaikka tuossa taannoin mietin useita variaatioita reitille, eiköhän se yksinkertaisin ole se paras. Eli jätän katonylitysvariaatiot sporttireittiin, jos sellainen tulee tehtyä. Mutta tälle reitille pitää yläankkuripultit laittaa katon alle. On siinä hyvä sitten träditellä, vaikka vesisateessa. Reitille nimeksi annoin One-legged Hooker, kallion muodosta ja Titanic-elokuvasta inspiroituneena.

Kalliokin oli kerennyt kuivua sen verran, että uskaltauduin kokeilla Itsehillintää. Hyvinhän se meni, kun sitäkin olin yläköysitellyt ennen pulttausta. Loppuun vielä vetäisin Koulutie trädireitin. Ja yllätyin kyllä reitin hienoudesta. Ennakkoluulot kun oli jostain helposta rännikönyämisestä. Ja kauhean vaikehan se ei ole, mutta siitä löytyi luonnetta. Eli uusia reittejä tuli kiivettyä tälleen sunnuntain sadepäivälle useampikin. Nyt onkin tullut vedettyä tätä vitosta sen verran paljon, että olisi aika siirtyä projektoimaan vaikeampia reittejä. Kiipeilykunto vaan pitäis taas jostain etsiä...

Ensimmäistä kertaa Olhavalla

Tämän kesän kiipeilyreissuni kohde oli Olhava, tuo Repoveden kansallispuistossa oleva Suomen kiipeilykallioiden äiti. Kallio joka jylhyydessään ja kauneudessaan tarjoaa suuren määrän kiipeilyllisiä kokemuksia, joita on vaikea muualta Suomesta hakea. Samin kanssa oli reissu lyöty lukkoon jo aikaisemmin ja loppumetreillä saimme mukaan Onnin ja Ansan. Varsinkin Ansan saaminen mukaan oli hienoa, sillä hän tietää Olhavan reitit melkosen hyvin ja muutaman muunkin jutun opin reissun aikana häneltä. Matkalla satoi vettä runsaastikin, mutta paikan päällä oli vielä kuivaa. Ja miten viehättävä paikka onkaan, retkeilyalue (kaivo, vessa, nuotio- ja telttapaikka) siinä kallion vieressä. Hienoutta.

Mutta koska sade-ennusteet eivät luvanneet poutaa koko päiväksi, teltan pystytyksen jälkeen siirryttin veneellä laatalle. Ensimmäiseksi reitiksi valitsin Salaman. Räkkiin tuli kamaa aika reippaasti, olihan kyse on-sightista. Pakko myöntää, että aika jännää hommaahan se oli vaikkakin varmistuksia sai hyvin ja mitään kruksia ei oikein ollut. Reitillä pääsin oikeastaan jammaamaan kunnolla ensimmäistä kertaa. Vaikka jammauskokemukseni oli lähes nolla ja oppi jammaamiseen on saatu netistä, onnistui jammaus yllättävän hyvin ja tykkäsin hommasta kovasti. Ja ankkurin klippaus oli todella hienoa yli 30 metrin trädijyystön jälkeen. Seuraavaksi samantyyppistä hienoutta oli tarjolla Ruotsalaisten reitillä, joka meni saittina sekin. Illan loppuun vielä dihedraalihalkeama Suuri Leikkaus yläköydessä. Vedin reittiä reippaalla tahdilla ja pieni kosteus reitillä rupesi jo vähän lipsuttelemaan tossuja. Ajattelin että nyt tippuu, mutta yläköydessä kun voi vähän urheillakin, niin hyppäsin dynon reitillä olevaan puuhun, johon jäin roikkumaan hetkeksi yhdellä kädellä. Siinäpä sitä olikin ekalle illalle. Käytiin vielä poikain kanssa soutelemassa lammella ja bongailtiin reittejä.

Sami Ruotsalaisten reitillä.

.

Siinähän se Eklipsi on.

Toisena päivänä oli meiniki kokeilla hieman vaikeampaa ja ajattelin kokeilla Jossea, jolla oli vaikeutta 6-. No jossain vaiheessa siihen vaan tulikin semmoinen pieni kruksi ja huomasin, että ei jaksa. Katsoin alaspäin, viimeinen piissi oli noin metrin alapuolella. Meinasin jo kiivetä vähän alaspäin ja tiputtautua camuun, mutta päätin kuitenkin etsiä varmistuksen ja ottaa levon siihen. Pikku pumpissa siinä sitten etsin vaakahalkeamaan jonkun ehkä #0.4 camun. Siinä sitä sai sitten lepäillä ja sen jälkeen loppureittikin meni.

Samin kiilanlaittotaidot vain kehittyy.

Sami tuli jossain vaiheessa liidaamaan Kanttia, tuota Suomen kuuluisinta reittiä. Itselläkin oli mielessä jo useita päiviä ennen reissua Kantin flash-nousu. Kuitenkin aloin pahasti epäröidä nähdessäni koko komeuden ensimmäistä kertaa. Vasta Samin liidin jälkeen arvelin että pitää se kokeilla liidata. Eihän siihe kuole... Jännää touhuahan se oli ja tuli todella keskityttyä kiipeämiseen. Jossain puolen välin tienoilla pultin kohdalla vähän katselin maisemia, mutta loppu meni täysin reittiin keskittyen. Lopussa oli vielä herkempi kohta viimeisen pultin kohdalla, jota sai miettiä jonkun aikaa.

Kantin liidaus vaatii kanttia.

Ensimmäiseen halkeamaan piissi, niin voihan sitä vilkutella kameraan.

Siellähän on ihan hienon näköistä muuvittelua.

Nyt ollaan jo voiton puolella, eiku rauhassa vain.

Sain sen kuitenkin kiivettyä. Se oli itsensä ylittämistä taas kerran. Aivan mahtavaa! Kun olin varmistellut Ansan, pidettiin mustikoidensyöntitauko kallion päällä. Kerrankin Suomen kesä tarjoaa minullekin jotain hyvää. Aurinkoa, sateen jälkeinen lämmin sammal paljaiden jalkojen alla ja herkullisia mustikoita ruhtinaallisen paljon. Eikä itikoita.

Kokeilin myös sporttireittiä Luonnonlapsi, joka ei kyllä mennyt. Otin sitten reitiltä vähän kuvia Samin muuvitteluista Omalla Planeetalla. Reittihän ei vielä Samilta taipunut, oli märkiä otteita ja lähetysmestarikin hieman sairaana. Toivottavasti ensi kerralla.

Herra Selkä Omalla Planeetalla.

Onnilla on paras tyyli.

Samin DWS oli korkein.

Ja minäkin uskaltauduin.

Uinnin jälkeen päätettiin lähteä yläköysittelemään Eklipsiä. Teippailin nyrkit nyrkkijammailun toivossa, mutta eihän siinä saanut kuin pari nyrkkijammia alussa. Sitten halkeama leveni niin suureksi että nouseminen vaati reisijammia, laybackkia sekä kaikkea ihme änkeämistä. Siis olihan siellä hyviäkin otteita, mutta välillä oli pelkkää halkeamaa. Onneksi kivenlaatu on sellaista kiteistä, niin kitkat oli kyllä hyvät. Reitti veti kyllä mehut miehestä. Siis kokonaisvaltaisesti, ei ollut vain forkut pumpissa vaan olin väsynyt koko mies.

Viimeisenä päivänä olikin vuorossa Olhavan ensimmäinen reitti Vekara 6-. Aika jänskä reitti sekin, mutta meni on-sighttina. Ajattelin vielä loppuun jonkun helpon reitin mukavuushaluissani, ja ajattelin liidata Hyllyn jolle greidiksi on annettu 4. No mukavuudet kyllä hävisi jo tuolle hyllylle noustessa pienellä rannarilla isossa halkeamassa. No mukava reittihän se oli. Vähän sammaleista settiä löytyi yhdestä kohtaa, mutta ehjänä päästiin ylös asti. Köysidrägiä oli kyllä reitin lopussa valtavasti. Loppurannarissa vedin ensin köyteen löysiä, sitten kiipesin eteenpäin. Pahin hauispumppi tulikin kun vedin ylimääräiset köydet ylös.

Aika hienoja kokemuksia kaikki. Ja kaikkien hienojen reittien päälle sai istuskella paljain jaloin yläankkurilla kallion reunalla ja varmistella kakkonen hienossa maisemassa. Eiköhän tännekin tule vuosien saatossa palattua, useampaan kertaan.

I love moisseenvaara

"I love moisseenvaara" tuli postattua lärvikirjaan pienessä sievässä hiljattain. Nyt päästiin pitkästä aikaa tuonne Joensuun seudun uudelle kalliolle. En oikein ole varma mikä siinä mestassa kiehtoo. Sinne lähetyminen ei ole kaikista helpoin, ei mitään mielenräjäyttävää kallioprofiilia, on ryteikköä ja sammaleista släbiä. Osa tuon paikan tykkäämisestä varmaan johtuu sen uutuudesta. Olen päässyt mukaan putsaamaan reittejä, jolloin paikka todella tuntuu omalta. On ollut ilo huomata kuinka moni muukin jaksaa kesäkuumalla, itikoiden ja paarmojen kanssa, mennä sinne harjaamaan ja pulttaamaan. Ja hienoja reittejähän siellä on. Nyt ei kuitenkaan kiivetty yhtään, harjailtiin trädireittejä. No kuten yleensä todetaan, ei ne reitit sieltä minnekään karkaa. Kerkiihän sitä ensi kerrallakin. Välillä satoi vettä, mutta onneksi reittini kulkee katon alla, joten se ei paljoa haitannut. Pientä teknoamista tuonne katon alle, kun laskeuduin katon päältä.

Trädiprojekti odottaa kiipeämistä.

Olen vaan nyt miettiny ankkuripulttien paikka tai laitanko pultteja lainkaan. Reittihän menee dihedraalissa katon alle, jossa poikkaria muutama metri vasemmalle. Siinä katto laskeutuu alaspäin. Tästä olisi mahdollista kiivetä jo olemassa olevalle ankkurille vasemmalla, mutta reittiin tulisi sellainen mutka että köysikitka olisi jo aika paha ankkurilla. Ja reitiltä kamojen putsaus tuolta ankkurilta ainakaan ei onnistuisi. Toinen ajatus olisi laittaa ankkuri katon alle, varmasti monen mielestä mukavin vaihtoehto, reitin putsauskin onnistuisi siitä. Mutta löysin eilen vielä kolmannen mahdollisuuden, nimittäin kiivetä reitti katon vasemmanpuoleisen möykyn kohdalta. Tämä vaan vaatisi vähän pienempää kamaa. Kokeilin pienintä liikkuvaleukaistani reittiin, metoliuksen #2 mastercamia. Ei mahtunut. Eli reitti vaatisi pari #1 tai #0 mastercamia tai jotain BD C3:sia. Lisäksi reittiin tulisi hieman eri meiniki verrattuna alun 5-greidin kiipeilyyn. Eikä reitti olisi mitenkään looginen: Pitäsi laittaa kattohalkeamaan nuo pari pientä varmistusta, kiivetä alaspäin ja sitten vasemmalta tuon vasemman möykyn päälle. Kuitenkin ajatus reitin toppaamiseksi trädinä kallion päälle kiehtoisi. Tai sitten ankkuri ihan kallion yläreunaan. Mutta olishan siellä laskeutumispuita, joten siksi minusta on vähän turha kylvää pultteja sinne, missä niitä ei oikeasti tarvita. Sitten on vielä se mahdollisuus että kuvassa näkyvälle sammalosiolle tekis yhden pulttireitin ja se menisi tuon kattomöhkäleen päälle. Tätä pitää pohtia...

Pässivaara

Kesämökkireissu Lieksan suunnalla toi pienen visiitin Koiravaaraan Pässivaaran kalliolle. Kävin joskus syksyllä vesisateessa ohimennen katsomassa paikat ja jäi semmoinen fiilis että tänne vois tulla boulderille. Paikka löytyy noin 15 kilometriä ennen Lieksaa, jos tullaan Joensuusta päin. No tottahan on että mestassa olis potentiaalia, ainakin joihinkin koviin bouldereihin tai sitten erittäin lyhkäsille trädeille. Mutta korkeutta ja lohkareita on kumminkin sen verran että ilman useampaa pädiä ja spottaajaa ei kannata mestoille lähteä.

Hieno pikku cave. Katossa tosin aika nihkeesti otteita.

Itselle ajattelin projektia luolan reunasta josta kömpisin kallion päälle. Läksin laskeutumaan kalliolta harjan kanssa, ja huomasin että tässähän tulisi melkein solokiipeilyn ainekset, jos tätä lähtee alhaalta nousemaan. Siis yläosa on kyllä suht loiva ja varmasti otteitakin löytyisi. Mutta arvelin putsaamisen jättää, sillä yksin en tästä kiipeäisi.

Boulderprojekti...

...joka päättyy släbisooloon?

Loppupeleissä tämä suora krimppiseinä tarjosi kiipeilyllisen haasteen tälle päivälle.

Kahvairroittelua

Kesäloma. Normikiipeilijä varmaan asuisi kallion alla, mutta mulla on tainnut kiipeilykerrat olla yksi per viikko. Muutama reissu heinikseen on kyllä ollut mukavaa settiä. Kun ei toi seiskan metsästys Prima vera de las Ficasilla tuota tulosta, aloittelin uutta projektia: Tommy Taberman 7a+. Vähän voimallisempi reitti. Voisi taipua seuraavalla kerralla, tai sit ei. Eihän näistä tiedä. No viime heiniskerta nosti kuitenkin bouldertasoa plussan verran, kun tuli repäistyä cono-boulder vuorivaaran kyljestä. Voimareitti sekin.

Samin kanssa mentiin erään kuuman päivän päätteeksi boulderoimaan repokivelle. Kavereina meillä oli pari itikkaa sekä muutama paarma. No seuraavalle boulderkeikalle taidan valita hieman viileämmän kelin ja pidemmät housut. Saimpahan esiteltyä uudet reitit Samille. Mutta Byggmästaren lähetyksessä sen aloituskahva rasahti ikävästi. No Sami sai kiivettyä reitin, mut ote lähti pienellä vetäisyllä irti. Nyt tässä ihmettelen, pitäiskö se käydä liimaamassa takaisin. Luulen, että tuskin kukaan pystyy istumalähtönä sitä vetämään. Ja seisomalähdössä ei paljon ole ideaa. Lisäksi siihen Sami projektoi vasemmalle päin toista reittiä. No jätettiin kahva sinne odottelemaan. Voi olla että liimaan sen takaisin.

Hyvä ote, mutta huonosti kiinni.

Sami sai kiivettyä toiselle puolen uuden reitin: Tuttiritari 7B. Ja teki sen vielä mahdollisimman pitkäksi. Noin 17 muuvia. Eli ihan napakkaa settiä joka jäikin minulta puoleen väliin. Päivän päätteeksi koitettiin etsiä lisää kiviä. Ja löytyhän niitä, mutta poikasia olivat.

Sami putsailee Tuttiritarin loppukanttia.