Ekat jääliidit

Lauantain pienet jääsessiot Larin ja Herra KT:n kanssa. Kiipesin ekat liidaukset jäällä. Paikkana oli pieni putous Pärnävaaran lähettyvillä. Putous soveltuukin hyvin jäähommien harjoitteluun. Profiili kun ei ole liian paha ja hyviä hyllyjä on matkalla, missä voi ruuvausta treenata ilman hirveätä pumppua. Lisäksi putouksen päältä löytyy puut yläköysille. Kaiken lisäksi paikka ei ole liian kaukana ja lähestyminen on lyhyt. Mut tosiaan intouduin liidaamaan. Ekana kiipesin Lauhan ruuvaamiin ruuveihin. Herran kun piti tehdä yläköysi, mutta ankkurikamat unohtui. No miepä sitten kiipesin sen pätkän. Eipä tosiaan ollut kovin paha nousu. Toisen liidauksen tein sitten itse ruuvailemalla. Siinä olikin lopussa jo vähän ongelmia kun jalat irtosi ja roikuin hetken hakuissa. Mutta hyvin siitä selvittiin. Tässä vähä kuvia Larin kamerasta:

Lari liidaa kuin vanha tekijä.

Nyt ne slingit mukaan.

Siis näilläkö pitäs kiivetä?

Ok, yritetään...

Mihis jalat?

No kyl tää tästä. Ja nää Grivelin hakut toimii minusta aika hyvin.

Tässä sitten ihan naturellia liidausta. Kuten sanoin: hyllyt on hyviä.

Puusta ruuvi?

Jeah, se oli hauskaa!

Jämävideo

Tässä vielä "jämävideo" viime kesän bouldertoiminnasta Repokivellä. Toi eka reitti Kirveellä veistetty taisi olla ensimmäinen reitti tuolla kivellä. Greidiä on vaikea arvioida, kun aika vertikaali. Otteita ei ole liikaa, mutta kohtuullisen hyviä. Annoin sille 5:n, mutta voi olla vaikka 6A:kin. Mut aika hieno reitti silti. Samin kiipeemä poikkari Etsivätoimisto S&A jäi minulta vielä kiipeämättä, eikä vähiten loppumuuvin takia. Siis jos on tarkkana ton toppauskohdan kanssa. Nimi tulee tietty siitä kun kyseisenä päivänä etsittiin boulderkiviä. Mut eipä löytynyt sillon ei.



repokivi from Antti Turunen on Vimeo.

Jääkausi avattu

Suoritimme pienen lauantaipäivän seikkailuretken Juhan kanssa Moisseenvaaraan. Tarkoituksena tietyski kiivetä hieman jäätä. Viimekertainen reissuni paikkaan on toissatalvena. Nyt lähestyminen sinne oli huomattavasti helpompaa kahdesta syystä. Ajoimme auton putouksen yläpuolelle, jolloin pääsimme lähemmäs kalliota. Toiseksi nyt ei ollut lunta vyötäröön asti. Edellisen kerran lähestyminen oli nimittäin urheilusuoritus sinänsä. Suksilla useampi kilometri ja upottavassa hangessa loppu. Nyt ei kerennyt edes lämmetä kun huomattiin olevamme mestoilla.

Yläköysimeinigillä ylhäältä varmistaen naputeltiin jäätä. Jäätilanne oli ihan ok ja lisää oli tulossa. Taidot sen sijaan ei kummoiset olleet, eli epävarman oloista etenemistä. Innostusta hommaan on, sillä ajatuksen olisi tehdä jossain vaiheessa jotain helppoja liidausnousuja. Silloinhan hommaan tulee mukaan monia elementtejä jotka lisäävät homman mielenkiintoa. Toki täytyy myöntää että taidot (eikä varusteet) liidaukseen eivät ole vielä todellakaan riittävät, mutta niiden hankkiminen on osa tätä harrastamista. Jää/mixtaliidaukseen tuleekin suhtautua asianmukaisella vakavuudella ja oikeilla varusteilla ja taidoilla.

 

Hankin Petzl Sarkenit käytettynä.

Rollomixedissä olikin ajatuksia herättävästi kirjoitettu mixtakiipeilystä: "Mun mielestä sitä ei kannata siten lokeroida mielessään; kiipeily ympärivuotisena harrastuksena vaan vaatii erilaisia lähestymistapoja olosuhteista riippuen - ja tietenkin muiden käyttäjien huomioonottamisen. Useimmilla ongelmana varmaan on kuitenkin se, ettei tarpeeksi helppoja mikstalinjoja "ole", vaikka helppoja jäälinjoja olisikin - tai toisinsanoen niistä helpoista mikstoista ei ole topoja - eikä mikstaa pääse samalla lailla treenaamaan kuin helppoa jäätä. Mutta ei sen mikstakiipeilyn tarvitse tarkoittaa 45 asteisella negalla figure-nelosten tekemistä." Niin totta. Eipä suurimpana intohimona ole mikään pultattu 45 asteen hänkki hakkujen kanssa, vaan släbiä ja kiipeilyä erilaisissa olosuhteissa. Mixtareittien topotus tai ylipäätään olemassaolo on aika pientä. Johtunee tietenkin harrastajien puutteesta ja kiipeilyn kehittymisestä niinkun meillä paikallisesti. Täällä kun ei ole vuoria ja muutenkin kalliot ovat vähän mitä ovat. Mutta toivottavasti vuosien saatossa täälläkin kiivetään hakkujen kanssa muutakin kuin moisseenvaaran pientä jääputousta. "Hakut nyt vaan sattuu olemaan se käytännöllisin tapa kiivetä yhtään mitään silloin, kun on pakkasta." Ja onhan meikäläisellä haaveena päästä kiipeämään jotain teknisempää vuorihommaa, niinkun alppityylillä, joskus. Mutta siis haaveitahan pitää olla. Vielä opetellaan ihan perusjuttuja paikallisesti, tästä ku ei nyt pääse vielä minnekään Chamonixiin hiihtolomalla. Enkä tiedä noista vuoristakaan, jotain korkeampaa etenemistä olisi kyllä kiva joskus tehdä. Sitten kun on sitä rahaa ja aikaa eli joskus viiskymppisenä. Mut tää nyt on vaan tätä höpinää, eihän mulla oo niitä hakkujakaan vielä...

Reittitalkoot

Olin mukana Joensuu-areenan kiipeilyseinän talkoissa. No itse olin vain ekana talkopäivänä. Porukkaa oli mahtavasti mukana. Hommat toimi nopeasti ja uusia reitintekijöitä oli useita. Kiva päästä testaamaan minkälaisia reittejä on syntynyt. Seuratointa ja muutenkin harrastushommat on hyvä tapa saada minunlaisiani antisosaalisia jurottajia tekemään toisten ihmisten kanssa asioita ja muutenkin sosialisoitumaan. Jotkut sanovatkin kiipeilyä sosiaaliseksi lajiksi. Yksin kun ei kannata liidata. Muutenkin tämä seuratoiminta tuntuu pyörivän kohtuu hyvin. Vapaaehtoista löytyy ja porukka toimii hyvin yhdessä. Ja ilman seuraa tällainen pikkukaupungin kiipeilyskene kutistuisi aika marginaalitouhuksi. Uutta verta tulee kiipeilykurssien myötä. Seuran panoksella tulee uutta reittiä ja puhtaita otteita joka talvi. Tietysti unohtamatta kiipeilyliittoa joka tarjoaa seuran aktiiveille ja muille kiinnostuneille koulutusta. Ja mikä parasta, liitolta saa pultteja uusiin reitteihin. Ei voi valittaaa, ainakaan jos ei kuulu seuraan...

Tässä tosiaan tehdään reittejä eikä vaan yläköysitellä.