Tähdet tähdet...

...luoksenne tahtoisin pois. Mikäli pitää tikkilistaa 27cragsissä, voi kiipeämilleen reiteille antaa tähtiä. Yhdestä kolmeen reitin hienouden mukaan. Jokaiselle tuo hienous on tietysti makuasia, mutta olen havainnut että vaikeus tuo helposti lisää tähtiä. Moni 8a onkin saanut noi kolme tähteä. Se kuinka siistiksi reitin kokee, tulee pääasiassa kiipeilykokemuksesta. Mikäli saat ultimate flow kokemuksessa kiivettyä reitin oman vaikustasosi yläpäässä, on tähtien saanti taattu. Toinen saman reitin kiivennyt napauttelee homman helposti ja toteaa että ihan ok, mutta tähdettä jäi.

Itse olen mieltynyt tähtien antoon seuraavasti:
-Yksi tähti:
  -Paras reitti kivellä/kalliolla, vaikkei muuten mikään mieltä päräyttävä kokemus.
  -Muutama hieno muuvi tai ote
  -Kannattaa tätä kokeilla
-Kaksi tähteä:
  -Parhaista reiteistä kivellä/kalliolla
  -Paljon hienoja muuveja
  -Hyvä kiipeilykokemus
-Kolme tähteä:
  -Parhaista reiteistä koko alueella 
  -Kaikki muuvit hienoja tai niin vaikeita että onnistuminen on suurta riemua
  -Mielestäni kannattaa tulla kauempaakin tämän reitin takia
  -Oma kiipeilykokemus erittäin hieno

Itse olen aikaisemmin antanut kolme tähteä Olhavan Kantille. Siitä, ansaitsiko se ne, en ole täysin varma. Sen kiipeäminen oli sellaista flow-fiiliksen ja keskity-älä-tipu kiipeilyn välimuotoa, niin ei välttämättä ole ihan selvä kuva koko reitistä. Toisaalta reitti on "vain" släbi, mutta toisaalta kiipeilykokemus, ilmavuus ja reitin maine jo tekee siitä erittäin hienon.

Nyt tässä taannoin kiipesin reitin ns. lähikalliolla, jolle annoin kolme tähteä. Siinäkin piti miettiä annako kolme, ansaitseeko reitti ne? Onko se niin hieno? Jos vain en ole vielä kiivennyt niin hienoja reittejä että ne on kaksi kertaa tuota hienompia. Toisaalta, mitä väliä, montako tähteä antaa, onko?

Reitti oli Outolintu 7a Havukkavaarassa. Se on lähes koko matkan jotain 10 asteen hänkkäävä, hyvillä otteilla ja hyvillä muuveilla varustettu reitti. Se siis sai mieletäni kolme tähteä. No entäs se kiipeilykokemus. Odotin vaikeuksia. Viime kesänä loppu tuntui mahdottamalta, kun en löytänyt otteita ja lisäksi reitti on tasaisen hänkki, eli voi pumppi tulla forkkuun. Nyt selvittelin muuvit jatkolta jatkolle jonka jälkeen lähetysyrkkä. Ja reitti meni heti. Mitä ihmettä? Reitti oli hieno, siinä piti levätä ja loppukruxissa piti olla tarkkana. Kokemuksena hämmentävää, mutta positiivisesti!

Toinen reitti mikä ansaitsee myös maininnan on Trontti Eetvart Notkossa. Sekin voisi ansaita kolme tähteä, mutta sai minulta nyt vain kaksi. Kokemuksena hieno. Reitillä koettiin onnistumisen hetkiä kruksikohtien voittamisesta sekä jännittäviä hetkiä väärän kokoisten camujen yrittäessä löytää sopivaa koloa. Mutta ehkä reitin hienous oli pelkästään tuossa keskikohdan kruksissa. Kokonaisuus ei ollut täyttä kymppiä, joten yksi tähti jäi varastoon.

Minkä tähden? No kolmen tähden...

Give all you have and don't expect nothing

Heiniksessä hyvin porukkaa.

 Kuin tapaisi vanhan ystävän, sellaisen josta ei kauheasti tykkää. Viime kesäinen projekti, Prima vera de las Ficas 7a. Projektina sellainen että tietää, että sen pitäis mennä, mutta jokainen yritys epäonnistuu. Välillä sitä koittaa innoissaan, välillä yrittää olla välinpitämätön. Kuitenkin joka kerralla tulee jännitys, nyt se voisi mennä. Ja ehkä se jännitys just voi pilata hyvän yrkän. Moonin blogista tuplalainaus: "Yes, it is hard to ˝give all you have and dont expect nothing˝(Klem Loskot) but this is definatelly receipe for all performances which goes beyond maximum."(Ivan Lisica). No en varmastikaan ollut missään beyond maximum -tasoissa, mutta yleisesti kun ajatellaan, monesti reitin pilaa henkiset jutut. "Kyllähän tän pitäis mennä" tai "Nyt on pakko päästä tää, kohta lähetään pois" tai "ei hitsi, nyt tää menee". Ei se reitti ole kiivetty ennen kuin ankkurit kilahtaa tai olet kiven/kallion päällä. Ja kaikkea voi tapahtua ennen sitä. Eli muistakaa ensi kerralla kun on lähetysvuoro: Kaikki peliin, mutta älä odota mitään. Mutta reitti meni, tämän kevään ekalla yrkällä. Itseluottamustahan siitä tuli. Jatketaan siitä mihin viime kesänä jäätiin.

Pimaveran projektointia kesällä 2012 © Juha K.

Maailma näyttää erilaiselta klippauksen jälkeen

Siis kalliokiipeily tuntui mahtavalta. Kaikki reitit tuntui todella hienoilta. Joko ne on hienoja, tai sitten viime kerrasta on liian pitkä aika. Paikkana meidän kotokallio Moisseenvaara. Reitit on suht helppoja, mutta kyllä niissä saa ajatella ja muuveja ja otteita on monenlaisia. Erittäin hyviä reittejä aloitella kalliokiipeilykausi. Itikatkaan eivät vielä ole agressiivisia, vaikka muutama jo näkyi. Rypistelin itseni Kasvun paikka 6a+:n ankkuriin on-sightina, mikä oli kyllä parhautta. Ehkä paras on-sightattu reitti (ainakin sporteista) mitä on tullut väännettyä lyhyen kiipeilyharrastukseni aikana. Lisäksi on kehuttava vielä Jannen Koulutie-trädireittiä. Oli se ekalla kerralla hieno ja oli toisellakin. Jannehan rupesi putsaamaan toista ränniä, joka on makeudeltaan ehkä parempaa ja reitti on vielä pidempikin. Luultavasti multi-pitch?? Eli sinkku 70m köydellä ei pääse laskeutumaan. Hatunnosto tällaisesta kansalaistoiminnasta! Ensi kerralla lupaan harjailla itsekin. Toisaalta tekis mieli harjata trädiränni, mutta olis vielä yksi släbireitti jonka voisi putsata ja pultata.

Arttu valmistautuu kruksiin. © Janne L.

Arttu väänsi ensinousun jo viime kesänä projektoimaan aloitettuun reittiin. Alussa on semmoinen släbikitkakruksi (tai on siinä ihan hintsuja otteita), jonka jälkeen släbiherkkua paremmilla otteilla. Loppuun vielä kevyt ylläri. Itsellä ei kruksi taittunut, mutta palataan siihenkin joskus. Reitti sai nimekseen Itkupotkuraivari ja vaikeutta arveltiin 6C+.

Kruisailua ennen loppupähkinää. © Janne L.

Niin, maailma näyttää erilaiselta klippauksen jälkeen: kun klippaat köyden jatkoon, alkaa niitä otteita löytyä. On-sight filosofiaa...

Kahvinkeittoreissu

Tässä on niinkun viikon siivu ollut että kun pääsis ulos kiipeämään. Säät on olleet kohtuullisen hyvät. Viileää ja kuivaa. Sitten kun saan aikaa itselle ja ollaan kallion juurella, sataa vettä. No säätiedotus toteutui. Oma vika. Lähikallioille voin lähteä, vaikka sateenuhka olisi todennäköinen. Joskus sataa joskus ei. Mutta aina se sohvalla istumisen voittaa, kuten Heikki totesi kahvia keitellessään. No eihän se nyt ihan niinkään ole. Elämä on päätöksiä. Joskus kannattaa lähteä, joskus ei.

Heiniksessä siis oltiin ja Tomppa oli kuiva koko matkalta. Sitä tuli muuviteltua, ei jaksanut koko reittiä putkeen. No meitsin kestävyys on mitä on, olin viimeksi köydessä kiinni Korouomassa, että ei tässä liikoja olla reenattu. Mutta hyvältä tuntui kalliolla vetäminen, odotan innolla lisää!